Lunta leijailee maahan,
maahan valkeaan.
Hiutaleet hiljaksiin kasautuvat
valkeaksi matoksi.
Valkealla matolla leviää
punainen virta.
Mistä punainen tulee?
Tiedä en.
Kuka oikein olen?
Sitäkään tiedä en.
Katson punaista lunta.
Yksinkertainen on kaunista, enkä tarkoita sisältöä, vaan ilmaisutapaa. Helppoa lukea, selkeä fontti ja ymmärrettävät sanavalinnat. Liian laaja maalailu, johon itse sorrun, on jätetty pois ja saatu aikaan pieni tarina, josta jokainen voi kuvitella oman versionsa.
VastaaPoistaModernissa runoudessa varsinkin, töksähtely on suuri ongelma ja miina, jonka välttäminen on usein suurikin vaikeus. Sanajärjestys rampauttaa tekstiä armittavan usein. ''Tiedä en//Sitäkään tiedä en''. Rimmaava/sointuva loppu muuten stereotyyppisessä, modernissa runossa polkaisee itseään usein polveen, jolloin sanajärjestys pelastaa paljon. ''Tiedä en sitäkään''-fraasi toimisi tässä tapauksessa pelastavana elementtinä. Samoin ''Valkeaksi matoksi//Matoksi valkeaksi'', vähentää töksähtelyä ja on mukavampaa lukea.
Kiitos! Ihana, että olet nuin tarkasti analysoinut runoani. Olet oikeassa sanoessasi töksähtelystä. En valitettavasti tiedä mitään nyky runoudeta. Kirjoitan vain sydämmestäni : ) Kiitos analyysistä. Toimii rakentavana palautteena, mitä tarvitsen!
Poista